Samuli, Karavaanari ja kapitalismin kylmä koura

”Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri” on mieleen jäävä riimitys radioiden kesätoimitusten mieluusti soittamasta vakiobiisistä, joka täyttää hyvin käsitteen ”iskelmärenkutus” luonteen ja tavoittaa jopa sen banaalin ytimen. ”Karavaanari” tunnetaan Samuli Edelmannin esityksenä, ja se poikkeaa selvästi hänen muusta ja selkeästi tasokkaammasta repertuaaristaan, joka kattaa monia genrejä laatuluokan iskusävelistä ja hänen isänsä Toni Edelmannin sävellyksistä virsiin ja joululauluihin. Miksi maailmassa Samulin biiseistä kuitenkin ”Karavaanari” tulee nopeammin mieleen kuin vaikkapa ”Peggy” tai monet hyvät duettoesitykset esimerkiksi Jipun tai Laura Närhen kanssa?

”Karavaanari” tehtiin aikoinaan sketsiksi Äkkiä Anttolassa -TV-sketsisarjaan (1999 – 2000), joka ei nyt varsinaisesti kuulu Suomi-viihteen klassikoihin. YouTubesta löytyy edelleenkin tuo video, joka on niin kieli poskessa tehty tietoinen rimanalitus, että se lähestyy taidetta. Mutta tämä biisi on tehty sketsisarjaan ja se elää nimenomaan sketsinä. Kappaleen tekijöinä ovat sinänsä ammattimiehet – sanoituksesta vastasivat Äkkiä Anttolassa -sarjan puuhamiehet Kari Hietalahti ja Eero Aho ja sävellyksen teki Leri Leskinen. Ehkä suomalaisen viihteen ohuutta kuvaa sekin, että tietyistä sketsisarjojen hokemista tulee nopeasti rasittavia, kun niitä riittävästi toistetaan. ”Onks Viljoo näkyny” ja muut vastaavat arkista elämäämme rassaavat lausumat ovat varmasti sitä suomalaista kulttuurin kudosta, joiden tenhoa Suomessa pitkäänkään asuneet ja suomen kieltä taitavat ulkomaalaiset tuskin koskaan tulevat ymmärtämään.

Mutta miksi Samulin muuten tasokkaalle ”Kaikki tahtoo” -levylle (vuodelta 2001), jossa nimikappaleen ohella soi mm. erinomainen ”Sininen sointu”, tuupattiin myös ”Karavaanari”? No koska levy-yhtiö vänkäsi, väänsi ja pakotti. Vuosia myöhemmin Edelmann kertoi, että ei olisi mitenkään halunnut, että biisi julkaistaan hänen nimissään, kun se oli sketsihahmon esittämä laulu – ei hänen omansa. Mutta levy-yhtiö tuon väännön voitti ja Samuli ei koskaan esitä ”Karavaanaria” keikoilla, mutta sen leima häntä silti seuraa. Kova kohtalo Edelmannille pelätä kesäisin radion avaamista, kun siellä soitetaan usein biisiä, jota ei olisi halunnut omissa nimissään julkaistavan.

Vanhempi monitoimitaituri Vesa-Matti Loirihan teki toisin päin eli ui Jean-Pierre Kuselan hahmoon vuosikausiksi ja tuuppasi musiikillisesti taitavan Olli Ahvenlahdenkin Pupeksi. Ensimmäinen albumi myi platinaa ja sitä rataa – mutta tämä oli tietoinen päätös ja osui 1980-lukulaisen Suomen hermoon. Mutta olisi vaikea kuvitella, että jos Tabula Rasa -yhtyeen levystä tehtäisiin uusintapainoksia, niin jollekulle pälkähtäisi päähän pistää taiturikitaristi Heikki Silvennoisen Kummeli-biisi ”Jumankauta juu nääs päivää” mukaan – vai mistä pirusta sitäkään voi mennä vannomaan.