Uudenmaan leirintäaluehelmet: Tammisaari ja Loviisa

Olen kahtena viimeksi kuluneena viikonloppuna matkaillut Uudellamaalla, ja kokemukseni ovat olleet tosi positiivisia ja innostavia. Ensin olimme Uten kanssa yhden yön pikavisiitillä Tammisaaressa ja viime viikonloppuna olin yksin pari yötä Loviisassa.

Tammisaaren Ormnäsin leirintäalue (ks. https://www.ek-camping.com/) sijaitsee parin kilometrin päässä Tammisaaren keskustasta meren rannalla. Mukava, tosi hyvin hoidettu paikka, jossa kaikki pienetkin asiat olivat kunnossa. Leirintäalueen vastaanottorakennuksessa toimii myös kelvollinen ravintola, jonka pizza oli hyvänmakuinen ja antoi osviittaa muunkin tarjonnan laadusta.

Tammisaaren vanhassa kaupungissa oli mukava käyskennellä ja löysimme hakematta Café Gamla Stanin, jonka puutarhatunnelma oli lähes tsehovilainen. Aivan erinomainen kahvila, jossa aika tuntui – myönteisessä mielessä – seisahtuneelta. Takaisin Espooseen suunnatessamme ajoimme vielä Hangon kautta, jossa lyhyt kaupunkikävely ja kahvittelu. Ymmärsimme hyvin, miksi Hanko on niin suosittu kesäkaupunki.

Seuraavana viikonloppuna suuntasin pariksi päiväksi Loviisaan, jonka leirintäaluetta (ks. https://www.loviisa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/loviisa-camping/) kaupunki on ymmärtääkseni viime vuosina määrätietoisesti kehittänyt. Tämäkin alue sijaitsee meren rannalla parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja saa minun arvioissani täydet pisteet. Erityisenä etuna pidin sitä, että saatoin varata asuntoautopaikan etukäteen. Kaikki palvelut toimivat mallikkaasti ja alue vanhoine, restauroituine rakennuksineen on todella kaunis. Lyhyen kävelymatkan päässä oleva Loviisan vanha Alakaupunki on todella viehättävä ja kaunis – ja yllättävän laaja.

Loviisa Campingin vastaanotto- ja huoltorakennus

Yleisnäkymä kauniille alueelle

Loviisassa minulla oli fillari mukana ja Loviisassa olikin mukava pyöräillä, joskin pyörätiet eivät kovin pitkälle kaupungista yltäneet. Ajattelin ajaa Ruotsinpyhtäälle asti, mutta kun kunnon pyörätie loppui Tesjoelle ja sitten olisi ollut vielä kymmenisen kilometriä kohtuullisen kapeaa pengerrystä pitkin tiellä 170, päätin kääntyä Loviisaan takaisin. Toiseen suuntaan sitten Pernajaan ja sieltä takaisin. Ajolenkkiä tuli 56 kilometriä, ja ajon rasitusta lisäksi kolme perusvirhettä: väärä (liian tiivis ja kuuma) vaatetus, epäonnistunut energiahuolto ja vielä fillarin vaillinainen kunnossapito eli ketjujen rasvauksesta oli kulunut aivan liian kauan. Mutta siis opettavaista!

Nämä kaksi viikonlopun pyrähdystä osoittivat, että läheltäkin löytää todella hienoja paikkoja, joissa on myös erinomaisia leirintäalueita hyvine palveluineen. Nauttikaa lähiseuduista!

Länsirannikon leirintäalueiden jalokivi: Kustavin Lootholma

Länsirannikon tämän retkemme viimeinen pysähdyspaikka oli Kustavi ja sen erinomaiseksi osoittautunut leirintäalue Lootholma. 

Jo ajomatka Kustaviin Raumalta oli mieluisa – kauniita maisemia ja mukava pysähdys Uudessakaupungissa. Kävimme ystävämme Kipan tunnelmallisessa Vihreä lammas -liikkeessä (ks. http://www.vihrealammas.fi/) ja nautimme mainion lounaan (Saaristolaispöydän) maineikkaassa Pooki-ravintolassa. Ja sitten illaksi Kustaviin.

Tunnelmallinen Vihreä lammas -kauppa Ukissa

Pookin ansiokas Saaristolaispöytä

Kuten aiemmista kirjoituksistani käy ilmi, pidin Oulun Nallikarista, Kokkola Campingistä, Naantali Campingistä ja Rauman Poroholmasta, mutta rajallisenkin kokemukseni pohjalta voin todella suositella Lootholmaa (ks. https://www.lootholma.fi/) . Kaikki leirintäalueella oli uutta, puhdasta ja toimivaa! Ensi kesänä Lootholma paranee entisestäänkin, kun alueella avataan uusi ravintola. Kumppanini nautti aamuisin meren rannalla olevasta saunasta, ja alueen palvelut riittivät mainiosti asuntoautolla liikkuvalle. Kustavin keskustakin on parin kilometrin päässä.

Meillä oli polkupyörät matkassa, ja Raumalta löysimme Utelle vielä sähköpyörän. Tämä ”hybridimalli” eli asuntoautolla paikkakunnalta toiselle liikkuminen ja polkupyörillä paikallisesti liikkuminen on todella hyvä yhdistelmä. Kustavista innostuimme yhdessä pitemmille pyöräretkille. Ensimmäisenä päivänä länteen ja lossilla Vartsalan saarelle ja siellä Vuosnaisiin asti ajo, jossa oli laiva juuri lähdössä Ahvenanmaalle Brändöhön. Nopealla päätöksellä kyytiin – fillaroitsijoille edestakainen matka maksoi ruhtinaalliset kuusi euroa (ja isolla asuntoautolla olisi ollut kyllä tyyristä). Mukava kolmen tunnin ajelu Brändössä ja sitten takaisin Kustaviin. Energiatankkaus tietysti Ahvenanmaan kuuluilla pannukakuilla!

Brändöön kauniita maisemia - osa 1

Brändöön kauniita maisemia - osa 2

Toisena päivänä sitten Kustavin saaren eteläpäähän ja 35 minuutin laivamatka Iniöön, jossa myös mukava fillarointikierros. Täällä oppi ymmärtämään, kuinka elintärkeää ympärivuotinen laiva- ja lossiliikenne on saarten asukkaille. Tuntui oudolle tilata lossi vain kahdelle pyöräilijälle vastarannalta, mutta eipä muuten olisi ylitse päässyt.

Polkupyöräilijöitä on varsinkin tänä kesänä Turun saaristossa ollut runsaasti liikkeellä, ja oman kokemuksemme polkupyörällä oli mukavaa liikkua. Pyrimme valitsemaan sellaiset reitit, jotka olivat hiljaisempia ja joilla ajaminen oli mukavampaa – teiden pientareet eivät ole järin leveitä ja raskasta liikennettäkin on kohtuullisen paljon.

Tutustukaa Turun kauniiseen saaristoon – ja ottakaa tukikohdaksenne hieno Kustavin Lootholma. Siitä ei suomalainen leirintäalue paljoa parane!

Naantali, Turku ja Rauma – länsirannikon aatelia!

Olemme nyt viikon verran olleet länsirannikolla. Ensin kolme yötä Naantalissa mukavalla, joskin mäkisellä, Naantali Camping -leirintäalueella (ks. https://www.visitnaantali.com/camping) ja nyt neljättä yötä Raumalla monipuolisella Poroholman leirintäalueella (ks. http://www.poroholma.fi/). Itse olen tykästynyt kaupunkien liepeillä sijaitseviin alueisiin, joissa on monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Naantali on todella mukava, kompakti ja merellinen kesäkaupunki. Leirintäalueelta kävelee helposti kaupunkiin ja kaikki palvelut ovat lähellä. Teimme myös antoisan päiväretken Turkuun, johon linja-autolla sikäläisellä seutulipulla pääsee helposti 35 minuutissa ja päiväaikaan linja-autoja kulkee käytännössä 10 minuutin välein. Erityisen hienoa oli kesäisen Turun ravintoloiden lounastarjonta – päädyimme sattumalta lounaalle vegetaariravintola Hüggeen (ks. https://hugge.fi/), joka sai meiltä täydet pisteet!

Turun mainio vegetaariravintola Hügge

Naantalista teimme vielä yhtenä iltapäivänä fillariretken Merimaskuun komeissa merimaisemissa. Reitin mäkisyys yllätti, mutta tunnelma oli mainio. Leirintäalue oli hyvätasoinen ja toimiva – ja erityisenä etuna oli mahdollisuus verkkopohjaiseen varaukseen, jolloin pystyi varaamaan itselleen haluamansa paikan. Loistojuttu.

Suomalaisessa kesäsateessa sitten länsirannikkoa pohjoiseen Raumalle ja Poroholman syystäkin kiitellylle leirintäalueelle. Aivan ensimmäiseksi ihastutti sateessakin hyvälle paikalle osoittaminen ja alueen hyvät palvelut – ei ihme, että paikka on suosittu. Miinuksena mainittakoon, ettei Poroholmaan pysty tekemään etukäteen varausta, mutta tilaa tuntui löytyvän laajalta alueelta.

Poroholmastakin pääsee Rauman keskustaan kävellen ja Vanha Rauma on todella hieno kesäinen kohde. Poroholmasta lähtee myös vesibussi Kuuskajaskariin ja Kylmäpihlajaan. Kumppanini Ute teki tämän päiväretken ja ihastui kovin saaristoluontoon. Rauman pyörätieverkko on hyvässä kunnossa ja täällä oli kiva ajella pitempiäkin lenkkejä.

Suomen länsirannikko on myös mukava aitojen makujen alue. Turun Hüggeä jo kehuinkin ja Naantalissa Rymättylän tien varresta löytyi Savukalaa-kioski (ks. https://www.savukalaa.fi/herkkulaavu.html). Naantalista löytyi myös paikallisen jäätelövalmistajan tekemää erinomaista vegaanijääteöä. Ja Raumalla herkuttelimme Kontion kahvilassa ja ehdottomaan munkkirinkiläeliittiin kuuluvassa KaffeBarissa – ei tästä suomalainen kesämatka paljoa parane!

Naantali savukalamyymälä

Rauman herkkuja - osa 1

Rauman herkkuja - osa 2

Suosikaa pieniä kahviloita!

Uusia ketjukahviloita on Suomi kohta pullollaan – ne ovat samaan muottiin valettuja ja niiden nimen täytyy aina olla englanninkielinen. Kaupungista kuin kaupungista löytyy kohta Espresso House, Coffee House, Robert’s Coffee, Arnold’s ja sitä rataa. Helsingin Pohjois-Espalla olevaa Starbuck´sia kuulin erään nuoren aikuisen toiselle metrossa kuvailevan: ”Tiedäksä sen Starbuck’sin jonkun kirjakaupan alakerrassa…”. Helsingin Akateeminen kirjakauppa on tosin viime aikoina kehnontunut vanhaan kunnon Akateemiseen loistovuosistaan sitä vauhtia, että kohta se tosiaan tunnetaan kansainvälisen ketjun kahvilan yhteydessä olevana kirjakauppana.

Kesäisen Suomen länsirannikkoa ajellessani koetin näitä ketjukahviloita välttää ja etsiä paikallisia yrittäjävetoisia kahvittelupaikkoja, ja pienellä vaivalla hyvin niitä löytyi. Kaupunkikeskustojen parhaat – ja kalleimmat – paikat tietysti ovat tietysti ketjuilla, mutta usein keskustan liepeillä löytyy jo se paikka, jossa on itseleivottuja pullia ja kakkuja ja hieno tunnelma.

Raahen Kirkkokadulta löysin mainion Vohvelihuone 22 -kahvilan (ks. https://vohvelihuone.fi/), joka oli omistajansa mukaan ensimmäinen vohvelikahvila Suomessa. Nyttemmin vohvelikahviloita löytyy muistakin kaupungeista. Nautin ison suolaisen vohvelin, johon ruokaisuutta toi lämminsavulohi ja tuorejuusto-jogurttikastike. Mukava kesäinen lounas ja erinomaisen maittava. Omistaja kertoi niin ikään, että he ovat vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa ja että monet esimerkiksi Etelä-Suomesta Lappiin matkaavat pysähtyvät heillä – eikä ihme!

Pietarsaaren vanhassa kaupungin Skatassa kävin korttelileipomo ja kahvila Skorpanissa (ks. https://www.skorpan.fi/). Maukas porkkanakakku kahveineen oli iltapäivän kohokohta! Rauhaisa, mukava tunnelma, ja valitettavasti päivän herkuttelukiintiön täytyttyä huomasin vasta, että he tekevät myös itse jäätelöä. 

Porissa löytyi useampiakin leipomoiden yhteydessä olevia kahviloita. Poikkesin Sarpin leipomoon Paperitehtaankadulla (http://sarpi.fi/kahvilat/leipomon-puoti/) ja kun olin jo fillaroinut runsaat 40 kilometriä (ja vielä runsaat 20 kilsaa oli edessä Yyteriin), niin päätin nautiskella kesän ensimmäisen leivoksen – Skorpanissahan söin kakunpalan. Hauskan leivoksen kuorrutuksen alla oli suosikkitäytettäni eli perunaleivostäyte. Kuppi kahvia ja mainio leivos maksoivat 3,50 euroa, joka on siis vähemmän kuin ketjukahvilan pieni erikoiskahvi!

Kokemäellä kävin tapaamassa vanhaa ystävääni Anttilan Tommia. Tommi vei minut kesäisin vain kolme viikkoa auki olevvaan Kesäkahvila Kaneliin (ks. https://www.facebook.com/kahvilakaneli/). Mukavat pullakahvit ja ainutlaatuinen kartanotunnelma.

Kokemäen Anttilan tilan tasokkaasta tilakaupasta ostin vielä mukaan useampaakin laatua marjatuotteita (ks. https://www.anttilantila.fi/). Anttilan tila antoi myös pätevän kuvan siitä, kuinka monipuolista toimintaa maatilalla voidaan harjoittaa, ja ehkä tänä päivänä pitää harjoittaa.

Vaihtoehtoja konseptisuunnittelijoiden tuunaamille ketjukahviloille löytyy. Joskus se vaatii pientä vaivannäköä ja keskustan ulkopuolelle poikkeamista. Ja usein tähän arkiseen seikkailuun liittyy paljon löytämisen iloakin – suosi suomalaista pientä yritystä! 

Nallikari ja Kokkola Camping hyviä ja toimivia, Yyteri Resort&Camping kulahtanut

Olen nyt yöpynyt asuntoautollani kolmella leirintäalueella, joten kokemus arvosteluihin on vielä kapea. Alustavia tuomioita olen kuitenkin jo reippaasti jakamassa.

Oulun Nallikari on hyvä ja toimiva leirintäalue (ks. https://nallikari.fi/). Sijainti on todella hyvä merenrannan lähellä ja Oulun keskustakin on helposti saavutettavissa niin julkisilla kuin fillarillakin – eikä kävelymatkakaan ole kohtuuton. Saamani paikka oli tasainen ja huoltorakennus keittiöineen ja suihkuineen lähellä. Kaikki toimi moitteetta ja henkilökuntakin jousti mukavasti, kun halusin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Kahvila on valikoimaltaan kelvollinen ja mukava, joskin hintava.

Kokkola Camping (ks. http://www.kokkola-camping.fi/) osoittautui vielä paremmaksi paikaksi, jossa todella oli pohdittu asiat asiakkaan näkökulmasta. Alueen sijainti on kiva lähellä merenrantaa ja kaupungin keskustaa. Suihkutilat oli todella hyvin toteutettuja (oma lukittava suihkukabinetti, jossa oli sekä istumapalli että naulakko) ja keittiötilatkin vielä astetta paremmat kuin Nallikarissa. Sain kivan ja tilavan asfaltoidun paikan, joka oli sitäkin mukavampi, koska sää oli sateinen ja nurmikkopaikat olivat jo märkiä. En olisi osannut toivoa muuta kuin että alue olisi suurempi, koska en ensimmäisenä Kokkolan yönäni sinne mahtunut vaan olin aiemmin kuvaamallani tavalla matkaparkissa Kokkolan keskustassa.

Yyterihän (ks. https://www.suomicamping.fi/yyteri) on suomalainen loma-ajan klassikko. Alku sujuikin mainiolla tavalla, kun olin tilannut asfaltoidun paikan, jossa oli paikkakohtainen pieni betonikatos, jossa on sekä sähköpistoke että vesipiste. Paikka on tasainen ja hyvin suunniteltu niin, että sain mukavan terassinkin pystytettyä. Mutta ne keittiö- ja suihkutilat! Kulahtanut on kohtelias ilmaisu näistä tiloista – näin esimerkkinä: keittiötiloissa on kahdeksan astianpesupistettä, mutta ei yhtäkään ehjää tulppaa. Suihkutilatkin muistuttavat 1980-luvun koulujen jumppasalien tiloja. Vastaanoton yhteydessä oleva ns. kesäkauppa on valikoimaltaan aneeminen eikä kahvilassakaan ole kehumista. Kun kysyntä varsinkin tänä vuonna on kovaa, ei sen silti pitäisi antaa väärää kuvaa, että laadulla ei olisi merkitystä. Nyt pettyneet asiakkaat eivät ehkä tule ensi vuonna.

Tässäpä ilmainen (eikä varmasti ainutlaatuinen) idea camping-alueiden kehittämiseen: ottakaa asiakkaat mukaan alueen kehittämiseen. Usein alueen omistajilla ja johdolla voi olla väärä käsitys siitä, mitä asiakkaat haluavat. Klassisessa esimerkissä 1990-luvun USAsta Marriott-ketjun liikemieshotellien parantamisessa johto päätteli, että kilpailuetua saavutettaisiin asentamalla hotellihuoneisiin kolmas televisio kylpyhuoneeseen. Kun asiakkailta kysyttiin, he halusivat huoneisiin silityslaudan ja -raudan – taloudellisesti kustannus oli alle kymmenyksen ja tekninen toteutus oli helpompaa.

Asiakkailta kysymisen voisi tehdä esimerkiksi niin, että annatte sisäänkirjautumisen yhteydessä lomakkeen (voi sen tietysti netissäkin täyttää), jossa asiakkaalla on kolmentasoisia resursseja eli 100 euroa, 1000 euroa ja 10000 euroa. Ja kysykää, miten he käyttäisivät ne alueen, sen tilojen ja palvelujen parantamiseen. Jos asiakkaat osaavat budjetoida keittiöremontin, niin kyllä he halutessaan osaavat arvioida esittämänsä parannuksen kustannukset. Ja Yyterille näin aloitusesimerkkinä: ostakaa satasella niitä tiskipöydän tulppia, kyllä sillä niitä yhden kesän tarpeiksi saisi.

Samuli, Karavaanari ja kapitalismin kylmä koura

”Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri” on mieleen jäävä riimitys radioiden kesätoimitusten mieluusti soittamasta vakiobiisistä, joka täyttää hyvin käsitteen ”iskelmärenkutus” luonteen ja tavoittaa jopa sen banaalin ytimen. ”Karavaanari” tunnetaan Samuli Edelmannin esityksenä, ja se poikkeaa selvästi hänen muusta ja selkeästi tasokkaammasta repertuaaristaan, joka kattaa monia genrejä laatuluokan iskusävelistä ja hänen isänsä Toni Edelmannin sävellyksistä virsiin ja joululauluihin. Miksi maailmassa Samulin biiseistä kuitenkin ”Karavaanari” tulee nopeammin mieleen kuin vaikkapa ”Peggy” tai monet hyvät duettoesitykset esimerkiksi Jipun tai Laura Närhen kanssa?

”Karavaanari” tehtiin aikoinaan sketsiksi Äkkiä Anttolassa -TV-sketsisarjaan (1999 – 2000), joka ei nyt varsinaisesti kuulu Suomi-viihteen klassikoihin. YouTubesta löytyy edelleenkin tuo video, joka on niin kieli poskessa tehty tietoinen rimanalitus, että se lähestyy taidetta. Mutta tämä biisi on tehty sketsisarjaan ja se elää nimenomaan sketsinä. Kappaleen tekijöinä ovat sinänsä ammattimiehet – sanoituksesta vastasivat Äkkiä Anttolassa -sarjan puuhamiehet Kari Hietalahti ja Eero Aho ja sävellyksen teki Leri Leskinen. Ehkä suomalaisen viihteen ohuutta kuvaa sekin, että tietyistä sketsisarjojen hokemista tulee nopeasti rasittavia, kun niitä riittävästi toistetaan. ”Onks Viljoo näkyny” ja muut vastaavat arkista elämäämme rassaavat lausumat ovat varmasti sitä suomalaista kulttuurin kudosta, joiden tenhoa Suomessa pitkäänkään asuneet ja suomen kieltä taitavat ulkomaalaiset tuskin koskaan tulevat ymmärtämään.

Mutta miksi Samulin muuten tasokkaalle ”Kaikki tahtoo” -levylle (vuodelta 2001), jossa nimikappaleen ohella soi mm. erinomainen ”Sininen sointu”, tuupattiin myös ”Karavaanari”? No koska levy-yhtiö vänkäsi, väänsi ja pakotti. Vuosia myöhemmin Edelmann kertoi, että ei olisi mitenkään halunnut, että biisi julkaistaan hänen nimissään, kun se oli sketsihahmon esittämä laulu – ei hänen omansa. Mutta levy-yhtiö tuon väännön voitti ja Samuli ei koskaan esitä ”Karavaanaria” keikoilla, mutta sen leima häntä silti seuraa. Kova kohtalo Edelmannille pelätä kesäisin radion avaamista, kun siellä soitetaan usein biisiä, jota ei olisi halunnut omissa nimissään julkaistavan.

Vanhempi monitoimitaituri Vesa-Matti Loirihan teki toisin päin eli ui Jean-Pierre Kuselan hahmoon vuosikausiksi ja tuuppasi musiikillisesti taitavan Olli Ahvenlahdenkin Pupeksi. Ensimmäinen albumi myi platinaa ja sitä rataa – mutta tämä oli tietoinen päätös ja osui 1980-lukulaisen Suomen hermoon. Mutta olisi vaikea kuvitella, että jos Tabula Rasa -yhtyeen levystä tehtäisiin uusintapainoksia, niin jollekulle pälkähtäisi päähän pistää taiturikitaristi Heikki Silvennoisen Kummeli-biisi ”Jumankauta juu nääs päivää” mukaan – vai mistä pirusta sitäkään voi mennä vannomaan.

Osaammeko arvostaa kunnolla Yleisradion radio-ohjelmia?

Sanotaan se heti alkuun: mielestäni Yleisradio on hieno instituutio, joka ansaitsee hyvinkin joka sentin Yleisradioverostani. Ja autoradio on sitten mainio keksintö, jota ilman yksin matkanteko olisi kovin toisenlaista ja usein myös tylsempää.

Päivärutiineihini on pitkään kuulunut aamulla useamman tunnin radion kuuntelu. Jos täytyy herätä kahdeksan maissa, niin aamuni aloittaa Ykkösaamu – mielestäni maailmanmitassakin erinomainen radion ajankohtaisohjelma. Aamulehden eli Digi-Hesarin lukeminen jatkuu sitten Muistojen bulevardia kuunnellessa. Illalla kuuntelen mielelläni (niin kuin juuri nyt) maanantaisin Esa Kuloniemen Bluesministeriä tai tiistaisin kantritohtori Teppo Nättilän ohjelmaa. Sängyssä lueskellessa voi vielä kuunnella mukavasti Yöradiota. Sunnuntain ohjelmaan kuuluu tietysti Pekka Laineen Ihmemaa, joka on sanalla sanoen loistava musiikkiohjelma.

Mutta Yleisradion radiotarjonta on paljon muutakin. On nuoremmalle porukalle suunnattu YleX, Yle Puhe puheohjelmille, Yle Mondo kansainvälisille yleisöille, ruotsinkielisiä ja saamenkielisiä ohjelmia – ja lisäksi monipuolistunut televisiotarjonta (YLE Teema!) ja monipuolistunut verkkotarjonta (Yle Areena!).

Ja mukava oli kuunnella Poriin ajaessani Ylen kesäsarjaa ”Kaikki huutaa Dingo!” – samanlaisella konseptilla toteutettu kuin viimekesäinen sarja Gösta Sundqvistista. Ei ehkä unohtumattominta radioviihdettä, mutta kesäsarja voi olla vähän niin kuin kesäteatteri… Kun ajelee läpi Suomen, niin tutustuu myös eri Yleisradion maakuntaradioihin – nekin tekevät tärkeää työtään ja ymmärtääkseni palvelevat hyvin paikallista kuulijakuntaa.

Ovathan kaupalliset radiot kivoja pieninä annoksina, mutta kyllä jos pitäisi koko pitempi ajomatka kuunnella Radio SuomiPopia tai Novaa, niin matkanteko olisi kovin yksiulotteista.